28. huhtikuuta 2015

Nurmilintu

Nurmilintu on Heidi Alanderin suunnittelema kaunis ja mielenkiintoinen huivimalli. Huivi on muodoltaan epäsymmetrinen kolmio, jonka neulominen aloitetaan toisesta kärjestä. Huivissa vuorottelevat ainaoikeinneule ja pitsiosio, joiden vaihtelu muodostaa leveitä raitoja huiviin. Kuvan huivi on neulottu yksivärisellä langalla, mutta yhtä hyvin huivissa voi käyttää liukuvärjättyä lankaa tai raidoittaa huivin vaikkapa leveillä palkkiraidoilla. Halutessaan huivin voi neuloa myös ilman pitsiosuuksia pelkkänä ainaoikeinneuleena. Huiviohjeen olen muokannut PDF-muodosta suunnittelijan luvalla tekstimuotoon. Pitsikaavio on myös kirjoitettu tekstimuotoon ja löytyy ohjeen lopusta. Huivin alkuperäiseen ohjeeseen pääset tästä. Kuva on lainattu Vihreä Lanka -blogista. Kuvan alkuperäiseen postaukseen pääset tästä.


Ohje

Lanka: Madelinetosh Merino Light (100 g / 385 m; 100% merinovilla) yksi vyyhti.
Puikot: 3,5-4 mm tai käsialan mukaan
Tiheys: 20 s / 34 krs = 10 cm pingotettua ainaoikeaa neuletta. Tiheys ei ole oleellinen, mutta neulepinnan tulisi olla mukavan löyhä ja laskeutuva.
Lyhenteet: 1oe&t = neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan

Osio 1 - ainaoikea
Luo 4 silmukkaa.

Valmistelukerros 1: 1o, 1oe&t, neulo oikein kerroksen loppuun.
Valmistelukerros 2: 1o, 2o yhteen, 1oe&t, 1o.

Krs 1: 1o, 1oe&t, neulo oikein kunnes kerrosta on jäljellä 3s, 2o yhteen, 1o.
Krs 2: neulo oikein kunnes kerrosta on jäljellä 2s, 1oe&t, 1o.

Toista kerroksia 1-2 kunnes puikolla on 79 silmukkaa.

Osio 2 - pitsi
Neulo nyt kaavion mukaan. Neulo kaavion kerrokset 1-18 kerran. Toista tähtien väliin merkattua aluetta tarvittava määrä. 88 silmukkaa.

Osio 3 - ainaoikea
Toista ainaoikean osion kerroksia 1-2 kunnes puikolla on yhteensä 106 silmukkaa.

Osio 4 - pitsi
Neulo kuten osio 2. 115 silmukkaa.

Osio 5 - ainaoikea
Toista ainaoikean osion kerroksia 1-2 kunnes puikolla on yhteensä 133 silmukkaa.

Osio 6 - pitsi
Neulo kuten osio 2. 142 silmukkaa.

Huom. Voit vuorotella ainaoikea- ja pitsiosioita useamman kerran, mutta muista tällöin varata lisää lankaa.

Päättely
Päätä 1s. *Luo neuloen 2s, päätä 5s.* Toista kunnes kaikki silmukat on päätelty. Päättele langanpäät.

Pingotus
Kostuta huivi huolellisesti ja pingota muotoonsa. Huivin yläreuna on kaareva. Päättelyreuna on suora, samoin kolmas reuna. Kuvan huivissa päättelyreunan kaikki nypyt on myös pingotettu.

Kaavio
Rivi 1: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, *2s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 2s oikein* (toista kunnes 5s jäljellä), 2s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 2: 3s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 3s jäljellä), 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 3: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 2s oikein, *1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 3s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 1s oikein* (toista kunnes 4s jäljellä), 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 4: 2s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 5s jäljellä), 3s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 5: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 2s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, *neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto, (nosta 1s kuten neuloisit oikein, neulo 2 oikein yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli), langankierto, 1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen* (toista kunnes 3s jäljellä), neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 6: 1s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 7s jäljellä), 5s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 7: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein, *1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 4s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto* (toista kunnes 7s jäljellä), 1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 8: 5s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 4s jäljellä), 2s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 9: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, *2s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 2s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein* (toista kunnes 6s jäljellä), 3s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 10: 4s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 6s jäljellä), 4s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 11: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto*, (nosta 1s kuten neuloisit oikein, neulo 2 oikein yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli), langankierto, 1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto* (toista kunnes 6s jäljellä), (nosta 1s kuten neuloisit oikein, neulo 2 oikein yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli), langankierto, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 12: 3s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 8s jäljellä), 6s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 13: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 2s oikein, *3s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, 1s oikein* (toista kunnes 9s jäljellä), 3s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 14: 7s oikein, *9s oikein*, (toista kunnes 5s jäljellä), 3s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 15: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 2s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, *2s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 3s oikein, langankierto, nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen* (toista kunnes 8s jäljellä), 2s oikein, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 16: 6s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 7s jäljellä), 5s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.
Rivi 17: 1s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein, langankierto, (nosta 1s kuten neuloisit oikein, neulo 2 oikein yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli), langankierto, 1s oikein, langankierto, * nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, langankierto, (nosta 1s kuten neuloisit oikein, neulo 2 oikein yhteen, siirrä nostettu neulottujen yli), langankierto, 1s oikein, langankierto* (toista kunnes 8s jäljellä), nosta 2s yksitellen kuten neuloisit oikein ja neulo nostetut silmukat yhteen, neulo 2s oikein yhteen, langankierto, 1s oikein, neulo 2s oikein yhteen, 1s oikein.
Rivi 18: 5s oikein, *9s oikein* (toista kunnes 9s jäljellä), 7s oikein, neulo silmukka oikein ensin etu- ja sitten takareunastaan, 1s oikein.

13 kommenttia:

  1. Hieno huivi. Minunulla on ollut ajatuksena tehdä tuo, mutta vielä en ole ehtinyt. Nythän sen ohjeen löytää mukavasti täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Huivi on kyllä kaunis ja lisäksi todella kiva neulottava. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Poista
  2. Kaunis on huivi. Olen useamman kerran jo purkanut pitsiosuutta, mutta en vaan saa täsmäämään. Huokaus! Kaaviossa ei varmaan voi olla virhettä, kun sen on jo niin moni tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisitko tiedon, missä kohtaa pitsikaaviota et saa silmukoita täsmäämään. Tarkistetaan, ettei kaaviossa vain ole virhettä.

      Poista
  3. Hei, kiitos tästä ohjeesta, haasteellinen pitsi! Ensimmäinen pitsi ei näytä ihan alkuperäiseltä, laskea piti kokoajan. Sitten tulostin alkuperäisen kun ohjeen kuvineen ja tarkistin kirjoitukseen, se on ihan oikein, itsellä vaan taisi matkanvarrella olla 'lukihäiriötä' eli jokin kohta meni yli.. kiitos, kun olet jaksanut suomentaa tämän ohjeen, uskon, että seuraava pitsiosuus onnistuu paremmin. Hyvää itsenäisyyspäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      Tätä neuloessa saa tosiaan olla tarkkana. Mukava kuitenkin, ettei käännöksessä ollut virheitä. Oikein mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  4. MITÄ MAHTAVAT TARKOITTAA OHJEEN ALUSSA OLEVAT VALMISTELUKERROKSET?

    VastaaPoista
  5. Valmistelukerroksilla tarkoitetaan alun kahta ensimmäistä kerrosta, jonka jälkeen alkaa varsinainen mallineule. Valmistelukerroksilla neulotaan valmistelukerros 1. ja valmistelukerros 2. kerroksen ohjeen mukaan.

    VastaaPoista
  6. Hei! Aloitin tämän ihanan huivin neulomisen.
    Onkohan tekstissä virhe: mielestäni kaaviossa ja alkuperäisessä ohjeessa "jokatoinen" (2./4./6...) kerros nurjalla neulotaan oikein, ei kuten ohjeessa *9 nurin*. Vai luenko ohjetta jotenkin väärin?

    VastaaPoista
  7. Hei!
    Tein pitsiä jokusen kerroksen, mutta kuvista aloin ihmetellä eroavaisuuksia ulkonäössä. Ravelryn alkuperäisessä ohjeessa pitsineuleessa neulotaan nurjalla koko kerros oikein ei nurin (sivuissa kuten ainaoikealla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nurjalla neulotaan oikeaa, joten ohjeessa on siinä kohtaa virhe. Nyt virhe on korjattu ohjeeseen. Pahoittelut!

      Poista
  8. Heippa. Miten teen tuon "Nosta 2 silmukkaa yksitellen ja neulo nostetut silmukat yhteen"? Löysin youtubesta ohjeen jossa luodaan uusi silmukka edellisen kierroksen silmukasta. Jos tarkoitus on tehdä juuri niin, miten teen sen kaksi kertaa? Kiitos muuten selkeästä ohjeistuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tässä kohdassa ei luoda silmukoita, vaan nostetaan vasemmalta puikolta kaksi silmukkaa yksitellen oikealle puikolle. Silmukat nostetaan samalla tavalla, kuin neuloisit ne, eli puikko menee silmukkaan silmukan vasemmalta puolelta ja nostaa sen oikealle puikolle. Näin silmukkaa "kääntyy" nostettaessa. Kun silmukat on nostettu ne neulotaan oikein yhteen.

      Poista